This is what the wording looks like.
Kalifornian myrsky saattaa yltyä paikoin ankarimmaksi vuosikymmeneen.
San Francisco. Yli 600 000 kotia oli edelleen lauantaina ilman sähköä myrskyn jäljiltä Kaliforniassa. Viranomaiset varoittivat, että voi viedä päiviä ennen kuin sähkönjakelu palautuu normaaliksi.
Myrsky koetteli perjantaina pahiten osavaltion keski- ja pohjoisosia. San Franciscon alueella vettä satoi paikoin yli 200 millimetriä ja tuuli yltyi liki 45 metriin sekunnissa.
Liikenne oli poikki monilla keskeisillä teillä, ja myös lentoja jouduttiin perumaan. Myrsky kaatoi satoja puita, mutta henkilövahingoilta ilmeisesti vältyttiin.
Etelä-Kaliforniassa, missä maastopalot aiheuttivat tuhoa lokakuussa, pelättiin rankkasateiden aiheuttamia maanvyöryjä. Alueelle annettu tulvavaroitus kuitenkin peruttiin. Viranomaiset kehottivat asukkaita välttämään teillä liikkumista Sierravuorten sekä Tahoejärven alueilla, missä lumikinokset kasvoivat paikoin puolitoistametrisiksi.
Best regards
Classic Finn
